Teitittelyt kun tuntuvata joskus niin vierailta, niin kauppakieleen on kehittynyt ovela keino tulla puolitiehen vastaan; "sopivatkohan nämä lasit asiakkaalle?"... tulee ensin mieleen että kenenkös asiakkaan laseja tässä pitäisi sovitella - mutta juu, minua kai tarkoitettiin.
Niinhän se oli jo kummeleissa, että artisti maksaa!
perjantai 8. huhtikuuta 2011
torstai 7. huhtikuuta 2011
Tiukka kädenpuristus
Selvähän se, kun tapaat vähänkin virallisemmassa tilanteessa, on erittäin luontevaa ojentaa kätensä ja vastata toisen ojennetuun käteen. Suomalainen odottaa saavansa melkolailla tiukan puristuksen, osoituksena siitä, että toinen ottaa vastapuolen ja/tai esitetyn tapaamisen tosissaan. Mitä löysempi ote, sen haluttomammaksi tervehtijä voidaan tulkita tapaamiseen.
Venäläisten naisten kanssa toimiessa tämä sääntö ei kuitenkaan päde. On enemmän kuin sääntö, että saat käteesi todennäköisemmin ns. "kylmän kalan", kuin kunnollisen puristuksen. Venäläisessä kulttuurissa kädestä puristamalla tervehtiminen ei ole yleensä ollut naisten juttuja. Sittemmin tietysti liike-elämässä säännöt ovat muuttuneet ja toki kouliintuneimmat naiset jo osaavat homman ihan asainmukaisesti, mutta vielä löytyy paljon niitä jotka eivät osaa.
Japanilaiset ja aasialaiset muutenkin muodostavat toisen ryhmän, joille kättely ei vaan luonnostaan sovi. Japanissa tervehditään yleisesti kumartamalla, eikä toisen koskettamista pidetä kovinkaan suotavana. Siksi kättely on hyvinkin opittu tapa, joka useimmiten toteutetaan jotenkin luonnottomalla tavalla - laittamalla käsi tanaan jo hyvissä ajoin.
Arabien kanssa saattaa käydä usein niin, että he vetävät kädestä suomalaista lähemmäksi. Tämä saattaa aluksi hiukan hämmentää, mutta liittynee suomalaisen pitämään etäisyyteen - arabit kommunikoiva yleensä lähempänä kuin suomalaiset.
Toinen ääripää löytyy sitten "jiveshake", rap-tervehdyksistä, erilaisista klubitervehdyksistä jne, jotka ovat tietyllä tavalla jonkin sisäpiirin oma juttu. Niiden yleistä käyttöä ei mitenkään voi suositella kohteliaana, vaan tarkoitus onkin lähinnä sisäpiirin oman identiteetin vahvistaminen.
Venäläisten naisten kanssa toimiessa tämä sääntö ei kuitenkaan päde. On enemmän kuin sääntö, että saat käteesi todennäköisemmin ns. "kylmän kalan", kuin kunnollisen puristuksen. Venäläisessä kulttuurissa kädestä puristamalla tervehtiminen ei ole yleensä ollut naisten juttuja. Sittemmin tietysti liike-elämässä säännöt ovat muuttuneet ja toki kouliintuneimmat naiset jo osaavat homman ihan asainmukaisesti, mutta vielä löytyy paljon niitä jotka eivät osaa.
Japanilaiset ja aasialaiset muutenkin muodostavat toisen ryhmän, joille kättely ei vaan luonnostaan sovi. Japanissa tervehditään yleisesti kumartamalla, eikä toisen koskettamista pidetä kovinkaan suotavana. Siksi kättely on hyvinkin opittu tapa, joka useimmiten toteutetaan jotenkin luonnottomalla tavalla - laittamalla käsi tanaan jo hyvissä ajoin.
Arabien kanssa saattaa käydä usein niin, että he vetävät kädestä suomalaista lähemmäksi. Tämä saattaa aluksi hiukan hämmentää, mutta liittynee suomalaisen pitämään etäisyyteen - arabit kommunikoiva yleensä lähempänä kuin suomalaiset.
Toinen ääripää löytyy sitten "jiveshake", rap-tervehdyksistä, erilaisista klubitervehdyksistä jne, jotka ovat tietyllä tavalla jonkin sisäpiirin oma juttu. Niiden yleistä käyttöä ei mitenkään voi suositella kohteliaana, vaan tarkoitus onkin lähinnä sisäpiirin oman identiteetin vahvistaminen.
keskiviikko 6. huhtikuuta 2011
Silmiin sinisiin...
Näin vaalien kynnyksellä tulee paljon kiinnitettyä huomiota, kuinka ehdokkaat osaavat käyttää omia henkilökohtaisia taitojaan vakuuttakseen kansan omista taidoistaan hoitaa maan asioita. Tärkein ominaisuus - joka lakiinkin kirjoitettuna meneee jotakuinkin näin - on nuhteeton ja luotettava kansalainen.
Nuhteeton henkilö katsoo puhuessaan toista silmiin. Näin se vain on. Mikäli toiselle puhuessa pälyilee sivuille - toisen taakse, tahi kokonaan kääntää katseensa alaspäin, tulee luoneeksi tilanteen jossa kuuntelija ei kertakaikkiaan usko puhujaa.
Katseen tarkoitus on myös osallistuttaa. Poliitikot ja muut ammatikseen puhuvat eivät syyttä suotta seuraa katseellaan jokaista kuulijaa.
Olen myös kuullut, että pelkästään silmiin tuijottelu voi käydä luonnottoman oloiseksi ja monet seuraavatkin mielummin suun tahi muun kasvon osien liikkeitä. Itse olen pienissä empiirisissä kokeissani peilin edessä todennut että tällä ei sinällään pitäisi olla merkitystä. Katsoja ei tarkaan havaitse normaalilta puhe-etäisyydeltä onko katseesi kohdennettuna tarkasti hänen silmiinsä, nenäänsä vai suuhun. Mikäli katse harhautuu alemmas rinta-aukkoon - joka toki useimmiten voi tarjota anteliastakin katsottavaa - katsoja kyllä havaitsee tämän.
Katse on yllättävän vaikea hallita. Silmäsi saattavat lukittua upeaan blondiin kadulla kävellessäsi, mutta hänen reaktionsa saattaa olla hyvinkin molemmista ääripäistä - olet pelottava/ärsyttävä tuijottelija - tai hurmaava silmäniskijä. Kaikki periaatteessa samalla katseella, mutta katseen pituus - silmien asento ja eleet muokkaavat katseesta vastaanottajalle viestin. Hyvää katsetta kannattaa siis harjoitella!
Jos sitten ihan näistä suomalaisten ominaisuuksista vielä sananen. Useimmat meistä kokevat olevansa ujoja ja ehkä luonnollisen katsekontaktin luominen on vaikeaa, mutta mielestäni suomalaiset osaavat olla kansainvälisessä vertailussa erittäinkin luontevia - varsinkin tuntemattomien kanssa. Asuttuani muutaman vuoden Lontoossa, tulin käymään Helsingissä ja hetken käveltyäni Espalla ajattelin että minussa on jotain vikaa. Tsekkasin ettei takissani ole kirkuvaa likatahraa tai hatussani lokinjätöksiä... niin monet vastaantulijat nimittäin loivat katsekontaktin minuun. Meni hetki tajuta, että suomalainen pääosin katsoo kadulla vastaantulijaa, kun esim Lontoossa voi kävellä Oxford streetin päästä päähän katsomatta ketään silmiin.
Nuhteeton henkilö katsoo puhuessaan toista silmiin. Näin se vain on. Mikäli toiselle puhuessa pälyilee sivuille - toisen taakse, tahi kokonaan kääntää katseensa alaspäin, tulee luoneeksi tilanteen jossa kuuntelija ei kertakaikkiaan usko puhujaa.
Katseen tarkoitus on myös osallistuttaa. Poliitikot ja muut ammatikseen puhuvat eivät syyttä suotta seuraa katseellaan jokaista kuulijaa.
Olen myös kuullut, että pelkästään silmiin tuijottelu voi käydä luonnottoman oloiseksi ja monet seuraavatkin mielummin suun tahi muun kasvon osien liikkeitä. Itse olen pienissä empiirisissä kokeissani peilin edessä todennut että tällä ei sinällään pitäisi olla merkitystä. Katsoja ei tarkaan havaitse normaalilta puhe-etäisyydeltä onko katseesi kohdennettuna tarkasti hänen silmiinsä, nenäänsä vai suuhun. Mikäli katse harhautuu alemmas rinta-aukkoon - joka toki useimmiten voi tarjota anteliastakin katsottavaa - katsoja kyllä havaitsee tämän.
Katse on yllättävän vaikea hallita. Silmäsi saattavat lukittua upeaan blondiin kadulla kävellessäsi, mutta hänen reaktionsa saattaa olla hyvinkin molemmista ääripäistä - olet pelottava/ärsyttävä tuijottelija - tai hurmaava silmäniskijä. Kaikki periaatteessa samalla katseella, mutta katseen pituus - silmien asento ja eleet muokkaavat katseesta vastaanottajalle viestin. Hyvää katsetta kannattaa siis harjoitella!
Jos sitten ihan näistä suomalaisten ominaisuuksista vielä sananen. Useimmat meistä kokevat olevansa ujoja ja ehkä luonnollisen katsekontaktin luominen on vaikeaa, mutta mielestäni suomalaiset osaavat olla kansainvälisessä vertailussa erittäinkin luontevia - varsinkin tuntemattomien kanssa. Asuttuani muutaman vuoden Lontoossa, tulin käymään Helsingissä ja hetken käveltyäni Espalla ajattelin että minussa on jotain vikaa. Tsekkasin ettei takissani ole kirkuvaa likatahraa tai hatussani lokinjätöksiä... niin monet vastaantulijat nimittäin loivat katsekontaktin minuun. Meni hetki tajuta, että suomalainen pääosin katsoo kadulla vastaantulijaa, kun esim Lontoossa voi kävellä Oxford streetin päästä päähän katsomatta ketään silmiin.
tiistai 5. huhtikuuta 2011
Palautetta...
Hohhoijjaa - olihan taas tänään päivä jolloin kaverini mokasi täysin ja aiheutti minulle pelkkää harmia. Kävi niin, että hänen juomapullonsa oli auennut laukkuun, jossa oli myös kännykkäni - sillä tuloksella että kännykkä ei nyt muuta tee kuin ravistaa itseään raivokkaalla värinällä. Liekö tuonkin ominaisuuden joku fiksu Symbian insinööri keksinyt kastuneen puhelimen pelastamiseksi.
Pointti tässä nyt kuitenkin on se, että ystäväni loukkaantui saatuaan minulta kohtalaisen suoraviivaista palautetta - eikä siinä kaikki - muutkin asiaa seuranneet olivat sitä mieltä että minun olisi pitänyt ymmärtää että vahinkoja sattuu... Hämmästyksekseni minusta tuli siis loppupeleissä itse se joka poltti näppinsä tässä episodissa - ja menetti kännykkänsä.
Opetuksena tästä olkoon, että kohteliaisuuskoodi ei salli suoraa palautetta - vaan asianomistaja (toisin sanoen tekoon syyllistynyt / ongelman aiheuttaja) tulisi positiivisin sanankääntein saada tuntemaan itse syyllisyyttä ja osallisuutta tekoonsa. Tämä onkin sitten helpommin sanottu kuin tehty ja riippuu paljolti henkilöstä kuinka viesti menee perille. Joka tapauksessa liian suoraan sanottu palaute pingahtaa kuitenkin omaan nilkaan... näin se vaan on.
Pointti tässä nyt kuitenkin on se, että ystäväni loukkaantui saatuaan minulta kohtalaisen suoraviivaista palautetta - eikä siinä kaikki - muutkin asiaa seuranneet olivat sitä mieltä että minun olisi pitänyt ymmärtää että vahinkoja sattuu... Hämmästyksekseni minusta tuli siis loppupeleissä itse se joka poltti näppinsä tässä episodissa - ja menetti kännykkänsä.
Opetuksena tästä olkoon, että kohteliaisuuskoodi ei salli suoraa palautetta - vaan asianomistaja (toisin sanoen tekoon syyllistynyt / ongelman aiheuttaja) tulisi positiivisin sanankääntein saada tuntemaan itse syyllisyyttä ja osallisuutta tekoonsa. Tämä onkin sitten helpommin sanottu kuin tehty ja riippuu paljolti henkilöstä kuinka viesti menee perille. Joka tapauksessa liian suoraan sanottu palaute pingahtaa kuitenkin omaan nilkaan... näin se vaan on.
sunnuntai 3. huhtikuuta 2011
Haloo - joo mä se oon
Okei - otetaan tähän väliin yksi juttu, jonka suomalaiset osaa todella hienosti; puhelimeen vastaamisen. En tiedä mistä kansakoulun syövereistä tämä tapa ponnistaa, mutta pääosin meillä on tapana vastata omalla nimellään - varsinkin jos soittajan henkilöllisyys on epäselvä. Viimeajan kännykkäkulttuuri on toki tätäkin tapaa hiukan nakertanut, kun puhelimesta näkee soittajan mutta vastaan itsekin mielelläni vaimolleni että "juu?", kun kerran tiedän hänen myös tietävän kenelle soittaa.
Toista on muualla maailmassa. Englannissa asuessani sain kerran puhelun ja vastasin siihen niinkuin siellä on tapana "Hello" - naisääni sitten toisessa päässä kysyy hetken hiljaisuuden jälkeen "oletko se sinä?"... johon jouduin johdonmukaisesti vastaamaan "kyllä - minä se olen". Pienen keskustelun jälkeen tosin ilmeni että minä en ollut ollenkaan se henkilö, jota hän tavoitteli.
Itse asiassa suurimmassa osaa maailmassa Japanista Venäjän kautta Anglo-Saksiseen maailmaan tapana on sanoa allo (алло), moshi-moshi (もしもし) tai se yleisin haloo/hello.
Toista on muualla maailmassa. Englannissa asuessani sain kerran puhelun ja vastasin siihen niinkuin siellä on tapana "Hello" - naisääni sitten toisessa päässä kysyy hetken hiljaisuuden jälkeen "oletko se sinä?"... johon jouduin johdonmukaisesti vastaamaan "kyllä - minä se olen". Pienen keskustelun jälkeen tosin ilmeni että minä en ollut ollenkaan se henkilö, jota hän tavoitteli.
Itse asiassa suurimmassa osaa maailmassa Japanista Venäjän kautta Anglo-Saksiseen maailmaan tapana on sanoa allo (алло), moshi-moshi (もしもし) tai se yleisin haloo/hello.
Anteeksi voisitteko väistää...
Oletteko huomanneet, kuinka kaupoissa tai muuten ruuhkassa jengi yleensä puskee päälle... sanaakaan sanomatta. Jälleen kerran tulee mieleen verrata kuinka homma muualla hoidetaan; "Excuse me, sumimasen, Schuldigung..." eli annetaan hiukan evästettä siihen että edessä seisova henkilö on edessä ja haluttaisiin tietä.
Suomalainen osaa korkeintaan huutaa "latua perkele", mutta useimmiten tätäkään ilmaisua ei kuulu siltä äijältä tai rouvalta supermarketissa, sieltä tullaan yleensä kyynärpää tai ostoskärry edellä suoraan päälle. Sama tosin koskee vastapuoltakin, sillä olenpa senkin nähnyt että ihmiset ottavat nokkiinsa jos heille ystävällisesti mainitsee, että olet nyt tielläni - voisitko hiukan hivuttautua sivuun jotta pääsen ohitse.
Samaan kategoriaan uppoaa myös se, jos huomaa joskus jonkun nukahtaneen auton rattiin; valot ovat vaihtuneet vihreäksi, mutta siinä se Nissani nököttää edelleen edessäsi. Hiukan odoteltuani yleensä annan kevyesti lyhyen äänimerkin ja mielenkiinnolla odotan edessä olevan reaktiota. Itse samassa tilanteessa (kyllä - juu - tapahtunut pari kertaa itsellenikin) nostan käteni tervehdykseen - kiitoksia herätyksestä - mutta olenpa nähnyt enemmän kuin useinkin että takalasiin puidaan nyrkkiä tai näytetään keskisormea. Hohhoijaa - kyllä se vaan on vaikeaa...
Suomalainen osaa korkeintaan huutaa "latua perkele", mutta useimmiten tätäkään ilmaisua ei kuulu siltä äijältä tai rouvalta supermarketissa, sieltä tullaan yleensä kyynärpää tai ostoskärry edellä suoraan päälle. Sama tosin koskee vastapuoltakin, sillä olenpa senkin nähnyt että ihmiset ottavat nokkiinsa jos heille ystävällisesti mainitsee, että olet nyt tielläni - voisitko hiukan hivuttautua sivuun jotta pääsen ohitse.
Samaan kategoriaan uppoaa myös se, jos huomaa joskus jonkun nukahtaneen auton rattiin; valot ovat vaihtuneet vihreäksi, mutta siinä se Nissani nököttää edelleen edessäsi. Hiukan odoteltuani yleensä annan kevyesti lyhyen äänimerkin ja mielenkiinnolla odotan edessä olevan reaktiota. Itse samassa tilanteessa (kyllä - juu - tapahtunut pari kertaa itsellenikin) nostan käteni tervehdykseen - kiitoksia herätyksestä - mutta olenpa nähnyt enemmän kuin useinkin että takalasiin puidaan nyrkkiä tai näytetään keskisormea. Hohhoijaa - kyllä se vaan on vaikeaa...
Tervehdys
Arvon lukijani, tässä blogissa olisi tarkoitus kirjata muistiin havaintojani suomalaisten käyttäytymisessä. Ei niin, että ryhdyn tapapoliisiksi, mutta sallinette toki silloin tällöin jonkin verran kritiikkiäkin.
Ensimmäisenä aihe, josta on hyvä aloittaa on tervehtiminen. Kahden ihmisen kohdatessa toisensa, heidän välilleen syntyy jonkinlainen kontakti - johon nämä kaksi ihmistä luontaisesti tai tiedostaen jättävät reagoimatta tai suorittavat toimenpiteen, jota tässä kutsumme "tervehdykseksi". Tervehdyksen luonne riippuu ennenkaikkea siitä kuinka hyvin nämä kaksi ihmistä tuntevat toisensa, mutta myös siitä miten he kokevat keskinäisen suhteensa.
Hohhoijaa - tuon voisi varmaan kirjoittaa wikipediaan. Kuinkas tervehtiminen sitten käytännössä hoidetaan. Ranskalaiset ja italialaiset jakavat surutta poskisuudelmiaan, kun me suomalaiset edustamme varmasti lähes äärimmäistä toista päätä; jos emme nyt ihan juttusille halua - katsekontakti ilman sen kummempia naaman ilmeitä on usein riittävä tervehdys useimmalle puolitutulle. Minua arvon konsulina hiukan hämmentää se, että useat tuntemani nuoret ihmiset joille perhetuttuna tuon syntymä- ja nimipäivälahjat, eivät kadulla vastaan tullessa jaksa edes päätä nostaa - vaan mielummin naulaavat katseensa tiukasti maahan. Käytös on esimerkiksi Keski-Eurooppalaisiin verrattuna niin poikkeava, että se on saanut minut hämmentymään että mistäköhän moinen käytösmallli on kotoisin.
Useimmissa Euroopan maissa jo lapsena opitaan, että kaikkia tuttuja tervehditään ja useimmiten nimellä; "päivää Mr/Herr/Pani Kitunen" - ja useimmiten siis sukunimen ja tittelin kera. Tämän lisäksi katsekontakti ja ystävällinen hymy kuuluvat pakettiin mukaan. On itse asiassa hämmästyttävää kuinka tervehdykset jäävät ihmisille niin selkärankaan, että jo esittelyvaiheessa he painavata nimen kunnolla mieleen. Olen itsekin joutunut todella monta kertaa jotunut kiusalliseen tilanteeseen, kun kerran tapaamani ihminen hienosti muistaa tervehtiä minua "Hello Mr Kitunen" - ja itse osaan mutista vastaan jotakuinkin "Hello" ja mielessäni jään pohtimaan että "kukastoinytsittenolikin".
Amerikassa asuessani tervehdykset toisaalta olivat hiukan päivittäinen riesakin, sillä aamulenkillä vastaantullut hölkkääjä saattoi suorastaan vaatia positiivista vastatervehdystä tai kahvikuppilan "kuinkas meillä tänään menee" sanonnat alkoivat kaikessa merkityksettömyydessään tuntua lähes yhtä turhilta kuin katsee luominen alaspäin". Mutta palatakseni takaisin suomalaiseen mielenlaatuun, en voi olla edelleenkään ajattelematta että tuntemani henkilö joka ei noteeraa minua vastaan tullessaan on joko haluton (syystä tai toisesta) minua tuntemaan tai hänellä jotain muita syitä vältellä seuraani. Minusta olisi syytä nyt kaikkien vanhempien hiukan skarpata ja seurata lapsiensa kykyä kommunikoida heitä vanhempien tuttujen ja puolituttujen kanssa. Hyvät tavat ja erityisesti kyky tervehtiä - ovat ominaisuuksia jotka kypsyvät vanhemmiten ja auttavat nuorta elämään sosiaalisessa ja hierarkisessa ympäristössä.
Ensimmäisenä aihe, josta on hyvä aloittaa on tervehtiminen. Kahden ihmisen kohdatessa toisensa, heidän välilleen syntyy jonkinlainen kontakti - johon nämä kaksi ihmistä luontaisesti tai tiedostaen jättävät reagoimatta tai suorittavat toimenpiteen, jota tässä kutsumme "tervehdykseksi". Tervehdyksen luonne riippuu ennenkaikkea siitä kuinka hyvin nämä kaksi ihmistä tuntevat toisensa, mutta myös siitä miten he kokevat keskinäisen suhteensa.
Hohhoijaa - tuon voisi varmaan kirjoittaa wikipediaan. Kuinkas tervehtiminen sitten käytännössä hoidetaan. Ranskalaiset ja italialaiset jakavat surutta poskisuudelmiaan, kun me suomalaiset edustamme varmasti lähes äärimmäistä toista päätä; jos emme nyt ihan juttusille halua - katsekontakti ilman sen kummempia naaman ilmeitä on usein riittävä tervehdys useimmalle puolitutulle. Minua arvon konsulina hiukan hämmentää se, että useat tuntemani nuoret ihmiset joille perhetuttuna tuon syntymä- ja nimipäivälahjat, eivät kadulla vastaan tullessa jaksa edes päätä nostaa - vaan mielummin naulaavat katseensa tiukasti maahan. Käytös on esimerkiksi Keski-Eurooppalaisiin verrattuna niin poikkeava, että se on saanut minut hämmentymään että mistäköhän moinen käytösmallli on kotoisin.
Useimmissa Euroopan maissa jo lapsena opitaan, että kaikkia tuttuja tervehditään ja useimmiten nimellä; "päivää Mr/Herr/Pani Kitunen" - ja useimmiten siis sukunimen ja tittelin kera. Tämän lisäksi katsekontakti ja ystävällinen hymy kuuluvat pakettiin mukaan. On itse asiassa hämmästyttävää kuinka tervehdykset jäävät ihmisille niin selkärankaan, että jo esittelyvaiheessa he painavata nimen kunnolla mieleen. Olen itsekin joutunut todella monta kertaa jotunut kiusalliseen tilanteeseen, kun kerran tapaamani ihminen hienosti muistaa tervehtiä minua "Hello Mr Kitunen" - ja itse osaan mutista vastaan jotakuinkin "Hello" ja mielessäni jään pohtimaan että "kukastoinytsittenolikin".
Amerikassa asuessani tervehdykset toisaalta olivat hiukan päivittäinen riesakin, sillä aamulenkillä vastaantullut hölkkääjä saattoi suorastaan vaatia positiivista vastatervehdystä tai kahvikuppilan "kuinkas meillä tänään menee" sanonnat alkoivat kaikessa merkityksettömyydessään tuntua lähes yhtä turhilta kuin katsee luominen alaspäin". Mutta palatakseni takaisin suomalaiseen mielenlaatuun, en voi olla edelleenkään ajattelematta että tuntemani henkilö joka ei noteeraa minua vastaan tullessaan on joko haluton (syystä tai toisesta) minua tuntemaan tai hänellä jotain muita syitä vältellä seuraani. Minusta olisi syytä nyt kaikkien vanhempien hiukan skarpata ja seurata lapsiensa kykyä kommunikoida heitä vanhempien tuttujen ja puolituttujen kanssa. Hyvät tavat ja erityisesti kyky tervehtiä - ovat ominaisuuksia jotka kypsyvät vanhemmiten ja auttavat nuorta elämään sosiaalisessa ja hierarkisessa ympäristössä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)