Eduskunnan avajaisissa nostettiin esiin asia, joka on omaa mieltäkin kalvanut jo jonkin aikaa. Onko mitään järkeä missään yrityksessä maksaa palkkajohtajalle miljoonien Eurojen korvauksia tehdystä työstä, johon löytyisi tekijöitä normaalimmallakin palkkatasolla. En yhtään lähtisi nyt moittimaan itse johtajia, sillä tyhmähän ei ole se joka pyytää, vaan se joka antaa. Fakta on kuitenkin se, että suurin osa suomalaisista johtajista ei palkkaansa ansaitse. Ihmeellisimmästä päästä ovat ne, jotka eivät osoita edes minkäänlaista tuloksentekokykyä - esim. Elcoteqin Hartikainen, joka käytännössä on omalla eristäytymisellään Sveitsiin ja täydellisellä poissaolollaan linjajohdosta käytännössä vetänyt koko firman konkurssikierteeseen.
Asiasta on onneksi nyt keskusteltu vilkkaasti lehtien palstoilla, mutta monella näyttää edelleen menevän tässäkin asiassa jauhot ja vellit sekaisin. Hesarin yleisönosastolla joku valitteli, että ongelma ei koske vain suuryritysten johtajia, vaan nämä start-uppien omistajat ne vasta rikastuvatkin - taisi jopa mainita Rovion (tämän Angry Birds puljun) yhdeksi esimerkiksi. Nyt pitää muistaa, että rikastuminen itsessään ei ole paha asia - kun ottaa RISKIN, siitä mahdollisesti saatava palkkio on tekijänsä ansaitsema. Rovion kaverit ovat panostaneet omaa aikaansa, pääomiaan ja osaamistaan yritykseensä ja kaikki siitä nostettava lisäarvo ei ole keneltäkään muulta pois. He ovat oikeasti ansainneet rikastua.
Fortumien ja muiden instituutioyritysten johtajat sensijaan toteuttavat käytännössä heille annettua työtehtävää, josta toki voidaan maksaa kannustimia, mutta ei työn vaativuus kasva yrityksen koon ja liikevaihdon mukaan. Itse asiassa esim Espoon kruunun vuokrataloyhtiön toimitusjohtajalle pitäisi maksaa miljonabonukset Nesteen tai Fortumin johtajien sijaan - sen verran henkistä ja henkilökohtaista panosta työn onnistunut tekeminen vaatii.
Koska rikastuminen nyt kuitenkin kuulluu pelin henkeen, tulee johtajienkin palkitsemisessa siirtyä enemmän malliin, jossa johtaja ansaitsee kaiken extran jakamalla henkilökohtaisen RISKIN. Esimerkiksi Konecranesin johtoporukka Lundmarkin johdolla ottivat yritykseltä lainan ja ostivat niillä rahoilla sitten firman osakkeita. On toki epäselvää kuinka tosissaan firma olisi vaatinut lainasummaa takaisin jos sijoitukset eivät olisi onnistuneet, mutte periaatteessa kenelläkään ei pitäisi olla mitään vastaan sanomista tällaista mallia kohtaan.
---
Tähän loppuun se päivän opetus; Ahneus on yksi ihmisen perisynneistä. Ihmiselle ei mikään näytä olevan riittävästi, vaan aina pitäisi saada lisää. Ainoa tie rikastumiseen tulisi käydä RISKIN ottamisen kautta, jolloin oikeasti luodaan lisäarvoa. Kuten Fortumin Liliuksen tapauksessa huomattiin, johtajan itsensä syyllistäminen ja moralisointi ei tuota tulosta, vaan muutoksen pitää lähteä näiden yritysten omistajista. Suomessa valtio ja eläkerahastot omistavat huomattavan osan merkittävistä pörssiyhtiöistä, joten jos eduskuntaan valitut edustajat eivät tähän asiaan puutu, päättävät asiasta hallitustoimiin valitut virkamiehet ja edustajat - jotka huolehtivat asioista käytännössä sitten vain omien etujensa ja moraalinsa ohjaamina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti