Bitcoinpumppu

Olen lämmittänyt taloani nyt lähes 15 vuotta maalämpöpumpulla. Pumppu hankki hintansa takaisin jo ensimmäisen kuuden käyttövuoden jälkeen hyvin yksinkertaisella periaatteella; kun pumppu käyttää yhden kilowatin puristaakseen maalämpönestettä, se samalla luovuttaa lattialämmön kiertoon kolmen kilowatin edestä lämpöä.

Lämpöpumppu on kuitenkin varsin kallis investointi ja vaatii varsinkin maalämpöpuolella paljonkin maanrakennus- ja poraustöitä.

Hiljaisena hetkenä tulin tuumineeksi, että mitäs jos lämmittäisimme kotimme tietokoneella – kirjaimellisesti siis.

Käytettyjä tietokoneita saa markkinoilta varsin edullisesti – periaatteessa mitä vanhempi, sitä paremmin se lämmittää. Pientä iloa lämmityksen lisäksi tuo se, että koneilla voi pelata mielen määrin vaikka Angry birdsiä tai surffata verkossa. Mutta voi sen koneen laittaa oikeisiin palkkatöihinkin. Koneet voi nimittäin pistää yksin tai muiden kanssa porukassa varmentamaan bitcoin rahansiirtojen vaatimaa algoritmimatriisia. Louhiminen on puhdasta rutiinityötä, joka perustuu siihen että ajan kanssa kun järjestelmällisesti kone ruksuttaa, se todennäköisesti onnistuu voittamaan palkkioksi Bitcoineja.

Maailmalta löytyy jo nyt pelkästään Bitcoinien louhimiseen rakennettuja laitteita ja pooleja jotka jakavat yhdessä resurssinsa ja tietysti löytyneet bitcoinit. Haasteena on se, että louhintainnostuksen levitessä, Bitcoinien hankinta käy yhä haasteellisemmaksi. Näinä päivä yhden Bitcoinin löytämiseen kuluu noin 700-1000 kWh energiaa laitteen tehokkuudesta riippuen. Kun yhden Bitcoinin arvo on 100 EUR ja kWh:n hinta Suomessa siirtomaksuineen kuitenkin reilusti yli 10c, jää tuotanto pelkästään tätä varten aika turhaksi puuhasteluksi.

Kuten alussa mainitsin – suoraan sähkölämmitykseen verrattuna lämpöpumppuni säästi laitteistoinvestoinnin takaisin noin kuudessa vuodessa.  Bitcoinpumppu voisi olla vielä tätäkin tehokkaampi.  Kun tuolla 1000kWh energialla saa pidettyä tuvan käytännössä ilmaiseksi lämpöisenä, voisi 10,000EUR laiteinvestointi maksaa itsensä aika nopeasti takaisin.

Siinä sitä onkin Oilonin, Lämpöässän ja Thermian kavereilla pohtimista! Ottakaapa ruutupaperivihot esille ja laskekaa miten tämä toimii käytännössä!

Hyvä häviäjä - huono voittaja

Niinpä niin - olihan se oikeastaan aikalailla selvä, että överiksi meni tuo jääkiekkomestaruuden juhliminen. Se että auton takaikkunoista roikutaan perseet paljaana ja kiivetään lampputolpissa kuin apinat kuuluvat yleensä uutiskuviin jostain kehitysmaasta kravun kääntöpiirin eteläpuolelta.

Suomen maajoukkueen oma viinanhuuruinen esiintyminen ja ilmameivit lentokentällä on varmaan jo tarpeeksi ruodittu lehdistössä, mutta se mikä minua ylipäätään jäi mietityttämään on ihan yleisesti voittajana olemisen vaikeus. On toki hieno asia että voittoa tuuletettan, mutta kun mopo karkaa käsistä - jää voitosta ja ennekaikkea voittajasta outo maku suuhun;

Sääntö numero 1: Älä koskaan lyö lyötyä. Häviäjän mollaaminen kääntyy aina ennemmin tai myöhemmin voittajaa vastaan. Kaiken lisäksi se on ennenkaikkea mautonta ja hyvien tapojen vastaista.

Sääntö numero 2: Voita arvokkaasti. Voiton ylenmääräinen tuulettaminen ja sen jälkeinen örveltäminen itse asiassa vain kertoo että et ole rutinoitunut menestyjä vaan sattuman kantamoisella tällä kertaa voittajana. Todellinen menestyjä osaa aina hallita menestyksensä.

Sääntö numero 3: Nosta omaa profiiliasi. Voitto on aina tilaisuus nostaa omaa markkina-arvoaan. Sitä on turhan pilata omalla käytöksellään voittohetken jälkeen.

Rikastumisen etiikasta

Eduskunnan avajaisissa nostettiin esiin asia, joka on omaa mieltäkin kalvanut jo jonkin aikaa. Onko mitään järkeä missään yrityksessä maksaa palkkajohtajalle miljoonien Eurojen korvauksia tehdystä työstä, johon löytyisi tekijöitä normaalimmallakin palkkatasolla. En yhtään lähtisi nyt moittimaan itse johtajia, sillä tyhmähän ei ole se joka pyytää, vaan se joka antaa. Fakta on kuitenkin se, että suurin osa suomalaisista johtajista ei palkkaansa ansaitse. Ihmeellisimmästä päästä ovat ne, jotka eivät osoita edes minkäänlaista tuloksentekokykyä - esim. Elcoteqin Hartikainen, joka käytännössä on omalla eristäytymisellään Sveitsiin ja täydellisellä poissaolollaan linjajohdosta käytännössä vetänyt koko firman konkurssikierteeseen.

Asiasta on onneksi nyt keskusteltu vilkkaasti lehtien palstoilla, mutta monella näyttää edelleen menevän tässäkin asiassa jauhot ja vellit sekaisin. Hesarin yleisönosastolla joku valitteli, että ongelma ei koske vain suuryritysten johtajia, vaan nämä start-uppien omistajat ne vasta rikastuvatkin - taisi jopa mainita Rovion (tämän Angry Birds puljun) yhdeksi esimerkiksi. Nyt pitää muistaa, että rikastuminen itsessään ei ole paha asia - kun ottaa RISKIN, siitä mahdollisesti saatava palkkio on tekijänsä ansaitsema. Rovion kaverit ovat panostaneet omaa aikaansa, pääomiaan ja osaamistaan yritykseensä ja kaikki siitä nostettava lisäarvo ei ole keneltäkään muulta pois. He ovat oikeasti ansainneet rikastua.

Fortumien ja muiden instituutioyritysten johtajat sensijaan toteuttavat käytännössä heille annettua työtehtävää, josta toki voidaan maksaa kannustimia, mutta ei työn vaativuus kasva yrityksen koon ja liikevaihdon mukaan. Itse asiassa esim Espoon kruunun vuokrataloyhtiön toimitusjohtajalle pitäisi maksaa miljonabonukset Nesteen tai Fortumin johtajien sijaan - sen verran henkistä ja henkilökohtaista panosta työn onnistunut tekeminen vaatii.

Koska rikastuminen nyt kuitenkin kuulluu pelin henkeen, tulee johtajienkin palkitsemisessa siirtyä enemmän malliin, jossa johtaja ansaitsee kaiken extran jakamalla henkilökohtaisen RISKIN. Esimerkiksi Konecranesin johtoporukka Lundmarkin johdolla ottivat yritykseltä lainan ja ostivat niillä rahoilla sitten firman osakkeita. On toki epäselvää kuinka tosissaan firma olisi vaatinut lainasummaa takaisin jos sijoitukset eivät olisi onnistuneet, mutte periaatteessa kenelläkään ei pitäisi olla mitään vastaan sanomista tällaista mallia kohtaan.

---

Tähän loppuun se päivän opetus; Ahneus on yksi ihmisen perisynneistä. Ihmiselle ei mikään näytä olevan riittävästi, vaan aina pitäisi saada lisää. Ainoa tie rikastumiseen tulisi käydä RISKIN ottamisen kautta, jolloin oikeasti luodaan lisäarvoa. Kuten Fortumin Liliuksen tapauksessa huomattiin, johtajan itsensä syyllistäminen ja moralisointi ei tuota tulosta, vaan muutoksen pitää lähteä näiden yritysten omistajista. Suomessa valtio ja eläkerahastot omistavat huomattavan osan merkittävistä pörssiyhtiöistä, joten jos eduskuntaan valitut edustajat eivät tähän asiaan puutu, päättävät asiasta hallitustoimiin valitut virkamiehet ja edustajat - jotka huolehtivat asioista käytännössä sitten vain omien etujensa ja moraalinsa ohjaamina.

Artisti maksaa...

Teitittelyt kun tuntuvata joskus niin vierailta, niin kauppakieleen on kehittynyt ovela keino tulla puolitiehen vastaan; "sopivatkohan nämä lasit asiakkaalle?"... tulee ensin mieleen että kenenkös asiakkaan laseja tässä pitäisi sovitella - mutta juu, minua kai tarkoitettiin.

Niinhän se oli jo kummeleissa, että artisti maksaa!

Tiukka kädenpuristus

Selvähän se, kun tapaat vähänkin virallisemmassa tilanteessa, on erittäin luontevaa ojentaa kätensä ja vastata toisen ojennetuun käteen. Suomalainen odottaa saavansa melkolailla tiukan puristuksen, osoituksena siitä, että toinen ottaa vastapuolen ja/tai esitetyn tapaamisen tosissaan. Mitä löysempi ote, sen haluttomammaksi tervehtijä voidaan tulkita tapaamiseen.

Venäläisten naisten kanssa toimiessa tämä sääntö ei kuitenkaan päde. On enemmän kuin sääntö, että saat käteesi todennäköisemmin ns. "kylmän kalan", kuin kunnollisen puristuksen. Venäläisessä kulttuurissa kädestä puristamalla tervehtiminen ei ole yleensä ollut naisten juttuja. Sittemmin tietysti liike-elämässä säännöt ovat muuttuneet ja toki kouliintuneimmat naiset jo osaavat homman ihan asainmukaisesti, mutta vielä löytyy paljon niitä jotka eivät osaa.

Japanilaiset ja aasialaiset muutenkin muodostavat toisen ryhmän, joille kättely ei vaan luonnostaan sovi. Japanissa tervehditään yleisesti kumartamalla, eikä toisen koskettamista pidetä kovinkaan suotavana. Siksi kättely on hyvinkin opittu tapa, joka useimmiten toteutetaan jotenkin luonnottomalla tavalla - laittamalla käsi tanaan jo hyvissä ajoin.

Arabien kanssa saattaa käydä usein niin, että he vetävät kädestä suomalaista lähemmäksi. Tämä saattaa aluksi hiukan hämmentää, mutta liittynee suomalaisen pitämään etäisyyteen - arabit kommunikoiva yleensä lähempänä kuin suomalaiset.

Toinen ääripää löytyy sitten "jiveshake", rap-tervehdyksistä, erilaisista klubitervehdyksistä jne, jotka ovat tietyllä tavalla jonkin sisäpiirin oma juttu. Niiden yleistä käyttöä ei mitenkään voi suositella kohteliaana, vaan tarkoitus onkin lähinnä sisäpiirin oman identiteetin vahvistaminen.

Silmiin sinisiin...

Näin vaalien kynnyksellä tulee paljon kiinnitettyä huomiota, kuinka ehdokkaat osaavat käyttää omia henkilökohtaisia taitojaan vakuuttakseen kansan omista taidoistaan hoitaa maan asioita. Tärkein ominaisuus - joka lakiinkin kirjoitettuna meneee jotakuinkin näin - on nuhteeton ja luotettava kansalainen.

Nuhteeton henkilö katsoo puhuessaan toista silmiin. Näin se vain on. Mikäli toiselle puhuessa pälyilee sivuille - toisen taakse, tahi kokonaan kääntää katseensa alaspäin, tulee luoneeksi tilanteen jossa kuuntelija ei kertakaikkiaan usko puhujaa.

Katseen tarkoitus on myös osallistuttaa. Poliitikot ja muut ammatikseen puhuvat eivät syyttä suotta seuraa katseellaan jokaista kuulijaa.

Olen myös kuullut, että pelkästään silmiin tuijottelu voi käydä luonnottoman oloiseksi ja monet seuraavatkin mielummin suun tahi muun kasvon osien liikkeitä. Itse olen pienissä empiirisissä kokeissani peilin edessä todennut että tällä ei sinällään pitäisi olla merkitystä. Katsoja ei tarkaan havaitse normaalilta puhe-etäisyydeltä onko katseesi kohdennettuna tarkasti hänen silmiinsä, nenäänsä vai suuhun. Mikäli katse harhautuu alemmas rinta-aukkoon - joka toki useimmiten voi tarjota anteliastakin katsottavaa - katsoja kyllä havaitsee tämän.

Katse on yllättävän vaikea hallita. Silmäsi saattavat lukittua upeaan blondiin kadulla kävellessäsi, mutta hänen reaktionsa saattaa olla hyvinkin molemmista ääripäistä - olet pelottava/ärsyttävä tuijottelija - tai hurmaava silmäniskijä. Kaikki periaatteessa samalla katseella, mutta katseen pituus - silmien asento ja eleet muokkaavat katseesta vastaanottajalle viestin. Hyvää katsetta kannattaa siis harjoitella!

Jos sitten ihan näistä suomalaisten ominaisuuksista vielä sananen. Useimmat meistä kokevat olevansa ujoja ja ehkä luonnollisen katsekontaktin luominen on vaikeaa, mutta mielestäni suomalaiset osaavat olla kansainvälisessä vertailussa erittäinkin luontevia - varsinkin tuntemattomien kanssa. Asuttuani muutaman vuoden Lontoossa, tulin käymään Helsingissä ja hetken käveltyäni Espalla ajattelin että minussa on jotain vikaa. Tsekkasin ettei takissani ole kirkuvaa likatahraa tai hatussani lokinjätöksiä... niin monet vastaantulijat nimittäin loivat katsekontaktin minuun. Meni hetki tajuta, että suomalainen pääosin katsoo kadulla vastaantulijaa, kun esim Lontoossa voi kävellä Oxford streetin päästä päähän katsomatta ketään silmiin.

Palautetta...

Hohhoijjaa - olihan taas tänään päivä jolloin kaverini mokasi täysin ja aiheutti minulle pelkkää harmia. Kävi niin, että hänen juomapullonsa oli auennut laukkuun, jossa oli myös kännykkäni - sillä tuloksella että kännykkä ei nyt muuta tee kuin ravistaa itseään raivokkaalla värinällä. Liekö tuonkin ominaisuuden joku fiksu Symbian insinööri keksinyt kastuneen puhelimen pelastamiseksi.

Pointti tässä nyt kuitenkin on se, että ystäväni loukkaantui saatuaan minulta kohtalaisen suoraviivaista palautetta - eikä siinä kaikki - muutkin asiaa seuranneet olivat sitä mieltä että minun olisi pitänyt ymmärtää että vahinkoja sattuu... Hämmästyksekseni minusta tuli siis loppupeleissä itse se joka poltti näppinsä tässä episodissa - ja menetti kännykkänsä.

Opetuksena tästä olkoon, että kohteliaisuuskoodi ei salli suoraa palautetta  - vaan asianomistaja (toisin sanoen tekoon syyllistynyt / ongelman aiheuttaja) tulisi positiivisin sanankääntein saada tuntemaan itse syyllisyyttä ja osallisuutta tekoonsa. Tämä onkin sitten helpommin sanottu kuin tehty ja riippuu paljolti henkilöstä kuinka viesti menee perille. Joka tapauksessa liian suoraan sanottu palaute pingahtaa kuitenkin omaan nilkaan... näin se vaan on.